Disclosurenews Italia

Vinkkejä ja linkkejä esim. hyviin sivustoihin tai videoihin
A MAN OF A TIME STORM
Jumala
Viestit: 4474
Liittynyt: 01 Tammi 2018, 21:00

Re: Disclosurenews Italia

ViestiKirjoittaja A MAN OF A TIME STORM » 20 Maalis 2021, 06:59

Nämä muutokset johtuu ympäröivän lähiavaruuden aktiivisuuden lisääntymisestä. Myös ilmastomuutokset kytkeytyy tähän, ne ei ole ihmisen aiheuttamia, toki saasteet on mutta niistä ilmastomuutokset ei johdu, mm. kaikki lähiplaneetat ovat lämmenneet ja osa kirkastunut, osaan syntynyt heikko ilmakehä, valtavia myrskyjä havaittu lähiplaneetoilla, maa selviytynyt vähemmillä muutoksilla ehkä suojaavan ilmakehän johdosta. lähi avaruuteen on jopa syntynyt oma mangeettikenttä jonka voimakkuutta tutkijat eivät voineet uskoa edes mahdolliseksi, se syntyy energiasta mitä siellä on runsaasti, Nasa sanoi jo pari vuosikymmentä sitten että olemme ajautuneet aurinkokuntana avaruudelliseen energia "pilveen", samaan on päätyneet Venäläistutkijat, aurinko on muuttunut tämän seurauksena. Schumannin resonanssi on ehkä parhaita mittareita todistamaan muutoksen. Tämä muutos aiheuttaa poliittista epävakautta, eli vaikuttaa meihin. Jo 1900-luvun alussa todettiin pelkän auringon aktiivisuuden huippujen lisäävän epävakautta ja sotia, ym. Nyt tämä epävakaus on jatkuvaa ja näkyy maailmassa niin, että se on poliitisesti ja taloudellisesti aivan sekaisin ja hulluus vallitsee. Mayat sanoi että nyt oleva aika on pimein aika. No toimet mitä ympärillä tapahtuu on kuin ilmestyskirjan Pedon valtakunnan syntymistä.

Jotkut sanoo että tulee kultaaika, taas Nostra kertoo juuri tästä ajasta ja näkee varsin negatiivisena lähiajat eikä näe kultaaikaa. Tosin hänkin on epävarma, eräässä piirustuksessa on kuvattu vaakaa ja tyhjää sivua, eli lähdemmekö hulluuteen mihin hallitus on tähän asti "EU":nkin (bilderberg) painostuksella ohjannut vai luotammeko itseemme emmekä lähde hulluuteen, koronahysteriaan mukaan, Ruotsi ei ole niin voimallisesti mukana kuin Suomi tämän pedon valtakunnan luomisessa, ei myöskään Venäjä ole. Nostra näke tulevaisuuden niin negatiivisena etten sitä nyt kerro, mutta mainitsen varoituksena mihin tämä hulluus johtaa.

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Disclosurenews Italia

ViestiKirjoittaja Andromeda » 29 Maalis 2021, 13:00

Kyllähän kappalaiset ovat vielä voimissaan. Monta vuotta on samansuuntaista viestiä tullut. Suomessakin on korruptiota laajasti vielä eikä oikeus voita kovinkaan usein.
viewtopic.php?f=41&p=60722#p60722

Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Disclosurenews Italia

ViestiKirjoittaja Wespa » 05 Elo 2021, 20:21

Ihan mielenkiintoisia päivityksiä. Haluaako/osaako joku avata noita hieman/tulkita. Vähän samantyylistä settiä kun tulee välillä https://2012portal.blogspot.com/ sivustolta. Eli päivitys jossa lukee tyyliin: Pulssittimet päällä - Suojataso 3 - Kräkkerit aktivoitu tms.
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here

Andromeda
Ylläpitäjä
Viestit: 7115
Liittynyt: 06 Maalis 2017, 20:26
Paikkakunta: Etelä-Suomi
Viesti:

Re: Disclosurenews Italia

ViestiKirjoittaja Andromeda » 17 Elo 2021, 10:08

On 7 ulottuvuutta joissa jokaisessa on 7 tasoa. Näin vastasi Kalevi R kun hänen näkemystään kysyin tuohon asiaan.
Eli tuo ketjun alussa oleva juttu että viestit tulevat jostakin 17. dimensiosta ei voi pitää paikkaansa.
Kalevin UOK II-III kirja, hyvin paksu sellainen käsittelee aihetta.
Universaalista Opetusta Kosmoksesta

Pleiades 1 Messages

P1 or Pleiades 1 is not a Pleiadian groups from the Pleiades. Even if we are all ONE, as has already been said, for a clearer and more comprehensible understanding, we will explain better.

P1 or Pleiades 1 are beings of the 17th dimension and are not Pleiadians as some people think.

They come from the seventeenth dimension through a portal in the Pleiades Star System, one of the countless interdimensional portals that exist there.

This group of spherical consciousnesses entered through the portal of the number 1, existing there at the Pleiades. Therefore, let’s say: Pleiades 1 = Consciences that have entered through the Portal 1, the Pleiades.

 

There is the need to abandon the rationalization of information so as not to fall into mental stress, since you will only be able to decode the message if you are mentally calm. Most of the information is encoded and directed to awakened on the surface and in the ethereal planes. When centered on the Heart, you will be able to understand the energy of the NOTES. Even if the rational/linear mind cannot understand the meaning of some terms used, (those exemplified in the glossary), you will, at the Higher level, be able to understand the energy.

Disclosure News
Viimeksi muokannut Andromeda, 18 Elo 2021, 11:01. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Disclosurenews Italia

ViestiKirjoittaja Wespa » 18 Elo 2021, 21:31

Lukitsen nyt tämän ketjun, koska tämä ei herätä paljoa keskustelua ja on mahdollista disinformaatiota (viitaten Andromedan viestiin ulottuvuuksista). Kannattaa olla tarkkana kun joku väittää kanavoivansa jotain 17 tason entiteettejä, ihminen ei pysty vastaanottamaan tietoa tosiaan kuin vain korkeintaan 7 tasosta (vaikka niitä olisikin enemmän).
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here


Palaa sivulle “Vinkit ja linkit”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa