Edelliset elämät/Uudelleen syntyminen

Kaikki muu paranormaali keskustelu, mikä ei muihin alueisiin sovi
Avatar
Aqua vitae
Vuoden foorumilainen 2009
Viestit: 2572
Liittynyt: 20 Touko 2008, 16:54
Paikkakunta: Kirkkonummi
Viesti:

Re: Edelliset elämät/Uudelleen syntyminen

ViestiKirjoittaja Aqua vitae » 17 Heinä 2008, 00:16

Olen kai tämän jo aikaisemmin todennut jossain, että hypnoosi aihettaa yllyttäessä valemuistoja.
Muistetaan nyt vielä samaan henkäykseen teoria, jonka mukaan vaihtoehdoista todennäköisin, on se yksinkertaisin.
Ihminen halajaa taivaalle, koska sieltä näkee enemmän.

Avatar
ridikulous
Demoni
Viestit: 542
Liittynyt: 16 Tammi 2008, 13:12

Re: Edelliset elämät/Uudelleen syntyminen

ViestiKirjoittaja ridikulous » 17 Heinä 2008, 00:35

Vaihtoehdoista todennäköisin ei kuitenkaan välttämättä ole tosi.

Itse en usko puhtaasti uudelleensyntymiseen. Uskon yksinkertaisesti siihen, ettei meistä kuoleman jälkeen jää jäljelle mitään, mikä siirtyisi sellaisenaan uuteen elämään. Olemme kuitenkin loppujen lopuksi samaa "ainetta".

On olemassa teoria, jonka mukaan kuoltuamme menetämme paitsi ruumiimme, myös tietoisuutemme (sielu?). Tietoisuus sulautuu johonkin energian kaltaiseen "massaan" yhdessä muiden kuolleiden kanssa. Tästä energiasta sitten muotoutuu uusia tietoisuuksia, jotka liittyvät uuteen ruumiiseen. Tämä uusi ruumis voi olla ihminen tai eläin. Ehkä jopa kasvi. Olennon älykkyydestä riippuu, kuinka paljon tätä "tietoisuutta" liittyy uuteen ruumiiseen. Tämä selittäisi erot eliöiden ymmärryksessä.

Hiukan sekavaa, kieltämättä. Halusinpa kuitenkin esitellä tämänkin.
yes, it may seem ridiculous.

Avatar
Aqua vitae
Vuoden foorumilainen 2009
Viestit: 2572
Liittynyt: 20 Touko 2008, 16:54
Paikkakunta: Kirkkonummi
Viesti:

Re: Edelliset elämät/Uudelleen syntyminen

ViestiKirjoittaja Aqua vitae » 17 Heinä 2008, 00:39

Ei ole aina tosi, eipä niin. Mutta todennäköisimpään tykkään nojautua.
Ihminen halajaa taivaalle, koska sieltä näkee enemmän.

Avatar
Korvapuikko
Meedio
Viestit: 663
Liittynyt: 21 Huhti 2008, 14:11
Paikkakunta: jossain päin suomea

Re: Edelliset elämät/Uudelleen syntyminen

ViestiKirjoittaja Korvapuikko » 19 Heinä 2008, 18:34

En usko uudelleen syntymiseen koska sekin on vain yksi niistä monista teorioista jotka on vain keksitty selittämään mitä kuoleman jälkeen tapahtuu koska muuten se pelottaisi niin paljon. Varmasti siitäkin on jotain ns. "todisteita" kun niitä etsimällä etsii. Jos oikein vahvasti johonkin uskoo niin voi etsiä vaikka mihinkä keksittyihin teorioihin ja olentoihin vaikkapa todisteet nalle puhin olemassa oloon.
Uskotko sinä paranormaaliin sen takia että todisteet viittaisivat siihen vai koska haluat uskoa?
Valaisevia linkkejä: LINKKI LINKKI LINKKI

Avatar
tuputhy
Velho / Noita
Viestit: 496
Liittynyt: 19 Tammi 2008, 13:59
Paikkakunta: Imatra

Re: Edelliset elämät/Uudelleen syntyminen

ViestiKirjoittaja tuputhy » 19 Heinä 2008, 20:24

Nalle Puh on olemassa, koska se on satuolento! Siinä omassa kategoriassaan se on ihan totta!
Jalat maassa, pää pilvissä

Avatar
ridikulous
Demoni
Viestit: 542
Liittynyt: 16 Tammi 2008, 13:12

Re: Edelliset elämät/Uudelleen syntyminen

ViestiKirjoittaja ridikulous » 20 Heinä 2008, 16:01

Korvapuikko kirjoitti:En usko uudelleen syntymiseen koska -- Varmasti siitäkin on jotain ns. "todisteita" kun niitä etsimällä etsii. Jos oikein vahvasti johonkin uskoo niin voi etsiä vaikka mihinkä keksittyihin teorioihin ja olentoihin vaikkapa todisteet nalle puhin olemassa oloon.

Sama toimii toisinkin päin. Jos oikein vahvasti uskoo esimerkiksi kaiken paranormaalin olemassa olemattomuuteen, niin voi nojautua vaikka mihin keksittyihin teorioihin ja todisteisiin "todistaakseen" kantansa. ;)
yes, it may seem ridiculous.

Avatar
Aqua vitae
Vuoden foorumilainen 2009
Viestit: 2572
Liittynyt: 20 Touko 2008, 16:54
Paikkakunta: Kirkkonummi
Viesti:

Re: Edelliset elämät/Uudelleen syntyminen

ViestiKirjoittaja Aqua vitae » 20 Heinä 2008, 16:28

Jä tätä samaa on jatkunut iäsyyksien ajan. Samat argumentit, syytökset ja perustelut.
Ja tätä tulee jatkumaan vielä toinen iäisyys. Ja ehkä kolmaskin!!
Ihminen halajaa taivaalle, koska sieltä näkee enemmän.

marge15
Kummitus
Viestit: 50
Liittynyt: 29 Huhti 2008, 20:46

Re: Edelliset elämät/Uudelleen syntyminen

ViestiKirjoittaja marge15 » 25 Heinä 2008, 00:52

Jos uudelleen syntyminen on mahdollista, luulen, että kuolin ampumalla edellisessä elämässä, koska joskus iltaisin välillä tulee "kramppi" jossa tulee viiltävää kipua rintaan ja samalla hätkähdän kuin minua ammuttaisiin. Mitäs luulette, voisiko edellisellä elämällä olla jotain vaikutusta tuohon? Untakin olen nähnyt, että minua on ammuttu, mutta siinä kait selvisin kumminkin.

Avatar
vaskikäärme
Jäsen
Viestit: 13
Liittynyt: 26 Heinä 2008, 21:45
Viesti:

Re: Edelliset elämät/Uudelleen syntyminen

ViestiKirjoittaja vaskikäärme » 27 Heinä 2008, 22:03

Kirjoissa Sielujen matka ja Sielujen kohtalo amerikkalainen psykologi ja hypnologi Michael Harpner
(toivottavasti muistin nimen oikein) on tutkinut syvähypnoosissa ihmisten muistikuvia entisistä elämistä ja siitä mitä elämien välillä tapahtuu.

Kirjassa hän painottaa miten tärkeää on ettei hypnologi luo valemuistoja tutkittavalle. Kirjat ovat suoria purkuja hänen nauhoitetuista haastatteluistaan hypnoosissa oleville ihmisille.

Asiaan mennäkseni, uskon voimakkasti jälleensyntymään. Tiedän eläneni usean elämän kelttiajan Britanniassa ja Irlanissa, yhden Italiassa renesanssiajan taiteilijana, Egyptissä, Japanissa ja taigoilla, Tshingis Khanin armeijan sotilaana. Olen muistanut tai saanut tiedon näistä elämistä joko itse unissani tai spontaanisti muistaen tai sitten selvännäkijöiltä.

- Vaskikäärme -
Kun epäröitte, valitkaa kokemus - ~Kuthumi~
Jokainen aamu, jalkojesi koskettaessa lattiaa, vedä syvään henkeä ja kysy itseltäsi, "miksi olen täällä?" - ~Tobias~

Avatar
Spiff
Kummitus
Viestit: 97
Liittynyt: 14 Touko 2008, 14:09
Paikkakunta: Helsinki

Re: Edelliset elämät/Uudelleen syntyminen

ViestiKirjoittaja Spiff » 01 Syys 2008, 13:58

Wespa kirjoitti:...Suosittelen skeptikkoja käymään hypnoosissa ja muistelemaan sen avulla entisiä elämiään. Voitte sitten sen perusteella päätellä, että olivatko ne oikeita muistoja vai eivät. Kaikki voidaan aina tutkia ja varmistaa...


En ole skeptikko, mutta halauaisin ehdottomasti testata tätä. Onko tietoa helsingin alueelta vastaanotosta jossa tällaista voisi kokeilla? Jos joku tietää jo valmiiksi jonkun niin olisi miellyttävämpää ettei tartte jokasta lafkaa pommittaa maileilla.
Hey ho let's go!

Avatar
JD Matthew
Henkiparantaja
Viestit: 388
Liittynyt: 25 Elo 2008, 18:27

Re: Edelliset elämät/Uudelleen syntyminen

ViestiKirjoittaja JD Matthew » 01 Syys 2008, 16:10

uskon täysin tähän uudelleensyntymis-teoriaan, koska se vaan tuntuu niin,- no..aidolle, vaikkei sitä olla todistettukkaan. Voisiko joku muuten vähän selventää mikä on skeptikko? :D
http://www.salakapakka.net/ Sitä, mitä et Salakapakasta löydä, sitä sinä et tarvi!
" Whether you like it or not, learn to love it, because it's the best thing going today."
- Ric Flair -

The Best There Is, The Best There Was, The Best There Ever Will Be

Avatar
Trauma
Vampyyri
Viestit: 833
Liittynyt: 27 Tammi 2008, 13:47

Re: Edelliset elämät/Uudelleen syntyminen

ViestiKirjoittaja Trauma » 01 Syys 2008, 17:08

JD Matthew kirjoitti:uskon täysin tähän uudelleensyntymis-teoriaan, koska se vaan tuntuu niin,- no..aidolle, vaikkei sitä olla todistettukkaan. Voisiko joku muuten vähän selventää mikä on skeptikko? :D

Näin karkeasti sanottuna: Henkilö joka yrittää etsiä järkevää selitystä paranormaaleille asioille, eikä usko näihin ennekuin ne todistetaan.

Avatar
Tonza133
Aivan UFO
Viestit: 1667
Liittynyt: 18 Heinä 2008, 13:00

Re: Edelliset elämät/Uudelleen syntyminen

ViestiKirjoittaja Tonza133 » 01 Syys 2008, 19:40

Trauma kirjoitti:
JD Matthew kirjoitti:uskon täysin tähän uudelleensyntymis-teoriaan, koska se vaan tuntuu niin,- no..aidolle, vaikkei sitä olla todistettukkaan. Voisiko joku muuten vähän selventää mikä on skeptikko? :D

Näin karkeasti sanottuna: Henkilö joka yrittää etsiä järkevää selitystä paranormaaleille asioille, eikä usko näihin ennekuin ne todistetaan.

Siis periaatteessahan kaikkeen paranormaaliin on järkevä selitys.

Avatar
Trauma
Vampyyri
Viestit: 833
Liittynyt: 27 Tammi 2008, 13:47

Re: Edelliset elämät/Uudelleen syntyminen

ViestiKirjoittaja Trauma » 01 Syys 2008, 21:33

Tonza133 kirjoitti:Siis periaatteessahan kaikkeen paranormaaliin on järkevä selitys.

Miten sen nyt ottaa. Mitä pitää järkevänä selityksenä, ja millä tavalla siihen uskoo.

Avatar
Wespa
Ylläpitäjä
Viestit: 2091
Liittynyt: 14 Tammi 2008, 01:16
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Edelliset elämät/Uudelleen syntyminen

ViestiKirjoittaja Wespa » 03 Syys 2008, 19:29

Trauma kirjoitti:
Tonza133 kirjoitti:Siis periaatteessahan kaikkeen paranormaaliin on järkevä selitys.

Miten sen nyt ottaa. Mitä pitää järkevänä selityksenä, ja millä tavalla siihen uskoo.

Kaikkeen voi löytää "järkevimmän" selityksen, mutta se ei ole aina se oikea vastaus. Jos olet esim. kadottanut jonkun esineen, niin järkevin selitys on se, että olet sen vain hävittänyt, vaikka oikeasti se olisikin varastettu.
- Kaikella tiedolla on kolme vaihetta: 1. Sitä pilkataan. 2. Sitä vastustetaan raivokkaasti. 3. Se hyväksytään itsestäänselvyytenä. -Arthur Schopenhauer
Me on Youtube - Meitsi tuubissa
Suomen Galaktinen Liitto
Tärkeät linkkini - Click på here

Avatar
vaskikäärme
Jäsen
Viestit: 13
Liittynyt: 26 Heinä 2008, 21:45
Viesti:

Helsinkiläinen hypnotisoija

ViestiKirjoittaja vaskikäärme » 19 Syys 2008, 17:25

Tiedän itse ainakin yhden hypnologin jota voin lämpimästi suositella. Hän tekee 2-3h mittaisia hypnoosi istuntoja ihmiselle liittyen menneisiin elämiin.

Mitään mielikuvia ei syötetä, hän ohjaa ihmistä hypnoosissa neutraaleilla kysymyksillä ja ainoa suggestiokin menneiden elämien suhteen on "mene siihen aikaan/paikkaan/tilanteeseen/elämään jossa..." suggetion loppu riippuu siitä mitä haluat tietää ja mitä olette yhdessä haastattelussa sopineet.

Jos jotakuta kiinnostaa, annan yhteystiedot YV:nä, jotta häiriköt eivät saa vahingossa ko. ihanan ihmisen puhelinroa.

Hintaa on 2h istunnolle 50e ja 3h istunnolle 75e jos en väärin muista. Hintansa väärti, ehdottomasti.
Kun epäröitte, valitkaa kokemus - ~Kuthumi~
Jokainen aamu, jalkojesi koskettaessa lattiaa, vedä syvään henkeä ja kysy itseltäsi, "miksi olen täällä?" - ~Tobias~

AV-M1-A6
Kummitus
Viestit: 58
Liittynyt: 15 Syys 2008, 22:05
Paikkakunta: Oulu

Re: Edelliset elämät/Uudelleen syntyminen

ViestiKirjoittaja AV-M1-A6 » 19 Syys 2008, 21:14

Vastaan tähän aiheeseen ytimekkäästi: Kyllä uskon. Asia tuntuu päässäni niin selvältä, että en menisi sitä enään kiistämään.
Yksinkertaisin on toimivin.

Avatar
Dala
Maahinen
Viestit: 168
Liittynyt: 29 Syys 2008, 10:33
Paikkakunta: Pohjois-Karjala
Viesti:

Re: Edelliset elämät/Uudelleen syntyminen

ViestiKirjoittaja Dala » 29 Syys 2008, 18:11

AV-M1-A6 kirjoitti:Vastaan tähän aiheeseen ytimekkäästi: Kyllä uskon. Asia tuntuu päässäni niin selvältä, että en menisi sitä enään kiistämään.


Täysin samat sanat! Minusta on jotenkin hupsua puhua näistä aina uskon asioina kun se kumminkin on niin päivän selvä juttu.
Uskoa se on epäuskokin

Avatar
Galexios
Jäsen
Viestit: 8
Liittynyt: 28 Syys 2008, 06:21

Re: Edelliset elämät/Uudelleen syntyminen

ViestiKirjoittaja Galexios » 29 Syys 2008, 21:15

Minä en osaa sanoa, uskonko reinkarnaatioon vai en. Uskon ja olen vakaasti sitä mieltä, että ihmisessä on fyysisen ruumin lisäksi henkinen tietoisuus, tai sielu, miksikä sitä nyt sitten kutsuukin. Sitä jatkaako tuo "sielu" matkaansa aina seuraavaan ja seuraavaan elävään olentoon, en osaa sanoa.

Mutta sen uskallan sanoa, että uskon yhden olenaisen tehtävän ihmisellä olevan tuon "tietoisuuden" kehittäminen ja parantaminen. Henkinen kasvu ja kehitys. Tavallaan aina uuden ja uuden tason saavuttaminen. Se mitä se sitten käytännössä on, on jo paljon vaikeampi aihe.

Kaiken kaikkiaan pidän sielunvaellusta varsin varteen otettavana vaihtoehtona, joka selittäisi monia asioita, mm. juuri ihmisten "muistot" edellisistä elämistä, mahdollisesti deja vu ilmiön jne.

Siihen miksemme sitten kaikki muista kaikkia aiempia elämiämme sanoisin, että syy tuskin suoraan on se, ettemme silloin voisi keskittyä tähän elämään. Pidemminkin pidän mahdollisena syynä sitä, että tietoisuutemme ei vielä ole tarpeeksi korkealla tasolla ymmärtääkseen niitä. Olemme kangistuneet tiettyihin malleihin ja oletuksiin joita ei tulisi tehdä. Uskon että keskiverto tallaajan aivot suodattavat alitajuisesti tuon informaation, jota sielu (joka olisi siis fyysistä ruumista paaaaaaljon vanhempi) yrittää antaa. Lapsena, jolloin ihminen on avoimempi, eikä kyseenalaista intuitiotaan niin voimakkaasti, eivät hänen aivonsakaan tiedostamatta suodata niin suurta osaa informaatiota pois.

AV-M1-A6
Kummitus
Viestit: 58
Liittynyt: 15 Syys 2008, 22:05
Paikkakunta: Oulu

Re: Edelliset elämät/Uudelleen syntyminen

ViestiKirjoittaja AV-M1-A6 » 30 Syys 2008, 20:34

Dala kirjoitti:
AV-M1-A6 kirjoitti:Vastaan tähän aiheeseen ytimekkäästi: Kyllä uskon. Asia tuntuu päässäni niin selvältä, että en menisi sitä enään kiistämään.


Täysin samat sanat! Minusta on jotenkin hupsua puhua näistä aina uskon asioina kun se kumminkin on niin päivän selvä juttu.

Mukavaa, että joku toinenkin ajattelee/on samaa mieltä tästä aiheesta =) .
Yksinkertaisin on toimivin.


Palaa sivulle “Muut selittämättömät asiat”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa