Temesseus kirjoitti:^Ja sitä oikeilla soittimillakin tehtyä räppiä on aina olemassa... Ja juuri noilla kliseillä ei luulisi tietävän vielä räpistä mitään.
Kuten myös on metallia/heviä joka on erittäin taidokasta eikä pelkästään örinää. btw se örinä tekniikkakin oikeasti vaatii taitoa.
Näin unta, että mummini leipoi sen oman reseptin munkkeja ja katsoi vain kohti ja hymyili muttei sanonut mitään, otin häntä kädestä kiinni ja käsi oli aivan kylmä. Seuraavana päivänä mummini kuoli. Uni oli silti mukava eikä mitenkään ahdistava. Muutenkin näen enne unia aina silloin tällöin.
Itse näen sellaisen tumman hahmon, mutta vaikka katson siihen suoraan se ei häviä siitä mihinkään. En usein kyllä katso sitä suoraan, se tuntuu aivan liian ahdistavalta. Yleensä olen kyseisen hahmon nähnyt ennenkuin tapahtuu jotain merkittävää, yleensä kuitenkin ikävien tapahtumien merkeissä. Suvus...
Dimmu luokitellaankin melodiseksi/sinfoniseksi black metaliksi. Eli ei niin blackia kuten gorgoroth ym. No noista kummatkaan ei ole black metallia... BLACK METALLIA EI TEHDÄ IHMISILLE EIKÄ RAHAN ETEEN... emme bändini kanssa ole pyytäneet mitään maksua mistään sillä emme tee sitä ihmisille niinkuin ...
Olen aina halunnut sukkanauhakäärmeen, tai viljakäärmeen Pitäs vaan terraario löytää, kotona kyllä olis mutta se on tällä hetkellä kalojen käytössä. En raaski kalojakaan pois heittää. Noh aika näyttää miten tässä käy.
Itse näen sellaisen tumman hahmon, mutta vaikka katson siihen suoraan se ei häviä siitä mihinkään. En usein kyllä katso sitä suoraan, se tuntuu aivan liian ahdistavalta. Yleensä olen kyseisen hahmon nähnyt ennenkuin tapahtuu jotain merkittävää, yleensä kuitenkin ikävien tapahtumien merkeissä. Suvuss...
Eli kuunteletteko kyseisiä metallin ala-lajeja? Jos kuuntelette niin mitä bändejä ja mitkä ovat lempibändinne. Ite diggailen Death, Slayer, Thy light, Pantera, Deicide, Azaghal, Sargeist ja muutamia muita, erityisesti Slayer,Death ja Pantera on lempi yhtyeitäni. Slayerin olen kerran nähnyt, Deathia ...
Tupakkaa polttelen, enkä todellakaan ole siitä ylpeä. Monta kertaa olen koittanut lopettaa mutta ei siitä mitään ole tullut. Ainakin se rentouttaa jos hermostuttaa.
Räppiä tietenkin. En oikein älyä hevin ajatusta? Joku tyyppi vaan huutaa mikkiin pää punasena ja kaverit hakkaa soittimia taustalla kun viimeistä päivää. Räpissä taas joku runoilee mikkiin samalla kun koneella tehty sama beatti hakkaa korviin? Metalli taas vaatii oikeasti taitoa. NP: Death - Withou...
Itsellä ollut jo ihan kakarasta saakka tälläsiä Deja vu:n kaltaisia kokemuksia, mutta niissä on se ero, että yleensä voin kertoa mitä tulee tapahtumaan muutaman minuutin sisällä, tämä on todella omituisen tuntuinen kokemus kun se tulee. Välillä jopa ahdistava. Suvussani on muitakin tämänkaltaisia ta...
Regendos, tunnet varmasti minut Peliplaneetasta. En vain viitsi nyt paljastaa kuka olen, mutta puhun täysin totta. Suvussamme eräs henkilö myös näkee tämän kyseisen "mustan miehen" joka siis yleensä on ilmestynyt kun jotain ikävää on sattunut. Toki tiedän ettei uskottavalta kuulosta enkä y...